Ensimmäinen Luutasuon samon kierros tänä keväänä melkein kuukautta aikaisemmin kuin viime vuonna. Autosta näyttivät metsät jo hyvinkin lumettomilta, mutta tosiasiassa poluilla oli vielä tasainen kerros pehmeää lunta. Hyvää silti lumessa kävely tekee jaloille. Se antaa hyvän vastineen ja rentouttaa.

Hirven, metsäpeuran, ketun ja jäniksen jälkiä näkyi. Kerran oli kettu saanut rusakkoaterian ja hirvet olivat pitäneet taajaan vahtia Ryssänkalliolla.

Nuoria puita oli ihmeen paljon kaatunut poluille, ja syytä piti oikein miettiä. Lunta kertuu polkuaukion vierella olevien puiden polun puoleisille oksille, ja sen paino runsaslumisena talvena kaataa puita polun yli kummaltakin puolelta.

Pilpalantien (metsätie) alussa ollut varoitus ajamisen välttämisestä routavaurioiden vuoksi piti täysin paikkansa. Luutasuon parkkipaikalta palattaessa oli yksi kaarrekohta, josta vain juuri ja juuri pääsi läpi.

Nyt Pyhä Sofia-kolminaisuus -kirjan suomennosteksti on käytännössä valmis. Toki puuttuu vielä: kuvat, taitto, kansi. Mukavalta kuitenkin tuntuu että ollaan näin pitkällä. Kirja on nyt pienen ´hiomisen jälkeen vielä parempi ja syvällisempi vaikutelmaan. Itse asiassa aivan huippua. Missään tuntemassani kirjassa ei ole niin hyvin pystytty selittämään viimeisen sadan vuoden henkisyyden virtauksia ja niiden yhteyttä käytännön ja maailman elämään niin hyvin kuin tässä.

Myös antroposofian ongelma tulee erittäin hyvin esille. ¨!900-luvun alun liikkeenä antroposofia oli henkisen tiedon liike (ja sellaisena edelleen ylittämätön), mutta sille olisi pitänyt tulla jatkoksi tietoa 'pehmentävä' ja taiteellis-toiminnallinen vaihe, jotta tuo tieto olisi saanut oikean luonteen - Kristuksen toisen tulemisen valmistajana, kuten Steiner sanoi. Sitä ei ole koskaan oikein laajasti ymmärretty, ei edes antroposofisessa liikkeessä itsessään.

Muutama viime vuosi on mennyt kovalla vauhdilla. On ollut meditaatioiltamatkoja aina Lappia myöten jo monia uusia toimintoja on tullut. Kesäloman jälkeen huomasin, että keho ja mielikikin varmasti kaipaa lisää lepoa: en saanutkaan kaikkia vanhoja osatoimintoja pyörimään. Lopulta vielä tietokonekin meni sekaisin, ja tajusin että samalla meni paljon tietoa, esimerkiksi viimeisimmät Hopeasulkaviestien osoitetiedot, ja kotisivut olivat kadonneet jo hieman aiemmin.

Jos olet ihmetellyt miksi et saa Hopeasulkaviestejä, lähetä viestiä, vaikkapa tämän kirjoituksen kommenttina, niin Hopeasulat alkavat jälleen tulla.

Nyt meditaatioillat eri paikkakunnilla ovat vähentyneet ja olen alkanut suomentaa ja kirjoittaa kirjoja, jotka ovat pitkään odottaneet vuoroaan. Nyt on työn alla Robert Powellin hieno ja tosi tärkeä "Pyhä Sofia-kolminaisuus". Siitä julkaistiinkin aikoinaan kolmen esitelmän kirjanen 90-luvun alussa, mutta Robert on täydentänyt sen kunnon kirjaksi.

Tällä kirjalla on minulle hyvin merkittävä historia. 90-luvun alussa minut kutsuttiin Pohjois-Walesiin puhumaan Kalevalasta ryhmään, joka kokoontui noin kerran vuodessa Kristuksen toisen tulemisen ja helluntain teeman ympärille. Mukana oli sekä eurooppalaisia että amerikkalaisia, jotka kutakuinkin kaikki olivat tutustuneet Steineriin ja antroposofiaan, mutta kulkivat vahvasti omaa henkistä tietään.

Tuossa seminaarissa eräänä iltana Robertin esitelmän jälkeen Charles Lawrie näytti minulle kirjasta, joka oli tehty Robertin parin vuoden takaisten esitelmien pohjalta. Se oli juuri tuo Pyhä Sofia-kolminaisuus, ja siinä oli kaavio, joka jysähti todella voimakkaasti. Pyhän kolminaisuuden kolmio, jonka päälle oli lomittain piirretty toinen kolmio, Sofian eli Maailmanviisauden kolmio: Äiti, Tytär ja Pyhä Sielu. Yhdessä hetkessä tajusin monta asiaa, jotka olivat ihmetyttäneet minua vuosia. Nyt se selvisi: miehistä kolminaisuutta vastaa naisellinen kolminaisuus.

Monenlaista tähän liittyvää on tässä Robertin kirjassa, jonka tekstin tarkistus on nyt menossa. Ensimmäinen käännösvaihe on siis jo valmis. Tämä kirja on aivan erinomaisen merkittävä naisellisuuden henkisyyden käsittämisessä. Siinä on todella paljon ulottuvuuksia.

Kiitos kun luit tätä blogia tauon jälkeen!

Etelä-Suomessa vanhat kunnon metsäpolut ovat olleet katoava luonnonvara. Nyt löytyi aivan ihanteellinen kävelyreitti, mäntykangasta, pehmeää polkua, korkeuseroja ja tasaista. Polku kulkee hetken matkaa myös suolla pitkospuita ja sivuaa lammenrantaa.

Tällainen ihmeellinen aito metsäpolku on Lopella, nimellä Luutasuon samo. Tiedot siitä löytyvät helposti kun menee ensin Lopen kunnan sivuille.

Viime sunnuntaina Sinikan kanssa kuljimme tuon seitsemän kilometrin lenkin kevättuoksuvassa metsässä. Suosittelen lämpimästi.

Tämä alue, vaikka sitä ei erämaaksi luokitellakaan, on säästynyt niin maisemaltaan kuin tiestöltään ihmeellisesti sivistyksen varjopuolilta. Myös alueen metsätiet ovat kangasmaahan syntyneet yksinkertaisesti ajamalla, maata ei ole rikottu koneilla, joten nykyaikaisten metsäautoteiden energiahäiriöistä ei ole.

Muutama kuva kävelyltä on sivuilla www.webshots.com uudessa kevätalbumissaja käyttäjänimenä MattiKuusela. Sinikan kuvat ovat samassa paikassa nimellä SinikkaRaunio.

Hei kaikille. Anteeksi hiljaisuus. Kävi niin että kirjoitin jälkiraportin Kolin toukokuun viikosta valmiiksi. Tarkistin vain Räsävaaran nimen - ja niin oli koko huolellinen kirjoitus haihtunut.

Räsävaara on Kolin harjustosta hieman erillään oleva harju, jolle Kolin kyläläiset ovat rakentaneet näkötornin. Hienot on maisemat sieltäkin. Vain Kolin ainutlaatuinen panoraama puuttuu, mutta muuten nähtävää on kaikkiin ilmansuuntiin. Kannattaa sielläkin vierailla jos Kolin seudulla käydessä aikaa riittää.

Sen jälkeen onkin paljon tapahtunut. Kolilla olin toisenkin viikon Kalevalaisen Kulttuurin Liiton kurssilla, jossa käytiin läpi Kolin merkittäviä paikkoja. Minun kohdalleni osui etenkin vaikeammin löydettäviin paikkoihin ohjaaminen, mutta hyvin nuo löytyivät.

Viikon mittainen kurssi ei ollut lainkaan liiallisen pitkä - viisi täyttä päivää perillä. Joka päivälle riitti vaihtelevaa tutkimista. Koli on todella satumainen paikka, niin paljon enemmän kuin vain Ukko-Kolin huipulta otetuista maisemakuvista voisi arvata. Vaikka niissäkin on aina oma ihmeellinen lumonsa.

On sääli että useimmilla kapuaminen Kolin huipulle sattuu juuri iltapäivän alkuun, jolloin aurinko on korkeimmillaan - ja värit tasaisimmillaan. Jos vain mahdollista, kannattaa ajoittaa tulonsa Kolin huipulle mahdollisimman aikaiseen aamuun, tai sitten illansuuhun, jolloin värit ovat voimakkaampia ja varjot alkavat vahvistaa näkymää.

PYHÄ KOLI

Kolin kurssilta tekemäni valokuva-albumi netissä sai heti lähes uskomattoman suosion. Runsaassa parissa viikossa on katsojia ollut jo lähes 2500. Jotain siinä on täytynyt osua kohdalleen!

http://travel.webshots.com/album/564914796XluRSG?vhost=travel

Lauantaina ajoimme Helsingistä Kolille. Puhelimessa varmistimme että hotellissa on tanssia. Hiljainen aika, joten tiskijukka levyjä kääntämässä ja keittiö menee kiinni jo kahdeksalta.

Koska ruokaa siis ei ollut mahdollista saada, kun musiikki yleensä alkaa vasta yhdeksän jälkeen, saavuimme paikalle puoli kymmeneltä. Hiljaista oli. Tajusimme että kysymyksessä on Euroviisu-lauantai. Kahvia joimme ja omena- ja mustikkipiirakkaa. Tiskijukan kapsäkki vain pysyi kiinni salin seinustalla.

Kun kello oli yli kymmenen vuorovastaaja tuli juttelemaan: levymies on kyllä valmis virittämään laitteensa jos me haluamme tanssia. Salin puolelta oli siinä vaiheessa poistunut kaikki muu asiakaskunta kuin me kaksi, joten päätimme lähteä Kolin portin Nesteelle kymmenen kilometrin päähän. Siellä olimme aina nähneet ilmoituksia lauantaisista karaoketansseista.

Ja hyvin kävi. Viisuista huolimatta asemalla oli paikallista väkeä. Viisutkin näkyivät sivusalin televisiosta. Tunnelma oli leppoisa. Laulajia riitti. Lattia vahvasti liukastettu ja huoltamosalin arkkitehtuuri huippuluokkaa. Siis viihtyisä.

Väen suosikkitanssi oli valssi. Sitä laulettiin useampaan kertaan ja pieni lattia täyttyi joka kerta. Karaokeisännän tavoite oli viisitoista paria lattialla, mutta noin kymmeneen päästiin joka tanssilla.

Mukavat tanssit. Vaikka nesteellistä viihdykettäkin oli tarjolla, törmäilyjä lattialla oli vähän. Ei tarvinnut edes väistellä, suopeampaa menoa oli kuin yleensä hotellin tansseissa.

Sunnuntaina oltiin ahkeria tutkimusmatkailijoita. Pirunkirkon viereistä jättiläislohkaretta tutkittiin, Repouuron lohkareluolia ihmeteltiin, vaikka varsinaiseen luolastoon ei vielä menty. Ei ollut sopivia varusteita. Sisäänmenoaukko kuitenkin löytyi.

Kaksinsoudettava vene haettiin toisen mökin rannasta, ja Pielinen oli kauniin tyyni ja pastellivärejä loistava.

Käränkävaaran näkötorni löydettiin ja siellä käytiin ensimmäistä kertaa. Näköalat ovat huikeat, mutta silti panoraaman laadussa eivät Ukko-Kolin eikä muidenkaan varsinaisen Kolin vaarojen vertaisia.

Mukavia valokuvia useastakin kohteesta, myös Kolin satamasta. Niitä sitten täältä palattua ilmestyy webshotiin.

Procyon on lähellä Maata oleva jättiläinen, vain runsaan kymmenen valovuoden etäisyydellä. Mestari Hilarion antaa sille vaikuttavan lista vaikutuksia, ja jostain syystä se ei liene koskaan tullut meditaatioiltojen kohteeksi vuosituhannen vaihteessa, jolloin vuosia pidimme säännöllisesti tähtitietoisuusiltoja.

Nyt tämä puute tuli korjatuksia, ja nyt illalla Procyon oli Helsingissä kohteena. Kaikkia vaiheita en tässä kuvaa, enkä enää muistakaan, mutta muodostui vahva kosketus solisluukuoppaan rintalastan yläosassa. Siitä risti, rintalasta ja solisluut, ja pieni aurinko tämän ristin päällä, kurkkuchakra alapuolella. Tämä aurinko loisti ihmeen kirkkaasti. Enkä minä suinkaan ollut ainoa ryhmästä, joka niin koki.

Hilarionin mukaan Procyonilla on hyvin läheinen, rakkaudellinen suhde meidän Aurinkomme kanssa. Procyonille muodostui oma keskus pään yläosaan, ja näin loisti Aurinko rintakehässä ja Procyon päässä. Muistuttan myös Steinerin Peruskiven sanojen säkeistä, joissa pään ja sydämen yhteistyöllä on niin keskeinen asema. Kirjoitan ne tähän, vaikka itse meditaatiossa niistä ei ollutkaan puhetta:

Aikain käännekohdassa
astui Maailmanhengen valo
maisen kehityksen virtaan.
Yön pimeän aika päättyi.
päivänkirkas valo loisti ihmissieluun
lämmittäen köyhät paimensydämet,
valaisten viisaat kuningaspäät.

Jumalvalo,
Kristus-aurinko,
lämmitä meidän sydämemme,
valaisen meidän päämme,
jotta hyväksi muodostuu
mitä sydämestä perustamme,
mitä päämme tarkoituksin
tahdomme rakentaa.

Procyonilla on myös kyky vapauttaa ihmistä ajatusaddiktiosta, ja se herätti ryhmässä suurta innostusta. Ajatusaddiktio, sehän tarkoittaa sitä, että pyrimme miettimään ja miettimään, etenkin jos on ongelmia, siitä huolimatta että olisimme täysin tietoisia siitä ettei asia tällä kertaa miettimällä parane. Tarvitaan jotain muuta.

Päässä tuntui työskentelyä oikein kunnolla, ja vähitellen prosessi siirtyi juurichakraan, jossa se työskenteli vahvistavasti hyvin pitkään. Vahvistumisen tunne levisi aina jalkoihin ja ylös sormenpäihin saakka.

Proscynilla on selvästi myös kyky puhdistaa ja vapauttaa energiatukkeumia, ja pääasiassa tässä vahvistumisen, avautumisen ja prosessoinnin energioissa olimme meditaation loppuosan ja vielä loppumeditaationkin pääosan. Alussa kevyttä ja valoisaa, rakkaudellista, loppu tiivistä työskentelyä. Niin tiivistä, että selvästi tuntui ettemme Procyonin kanssa päässeet läheskään perille.

Niinpä jatkamme Procyonin kanssa Helsingissä vielä ensi torstaina, ja Turun, Lahden ja Karkkilan meditaatioissa. Luulen että Procyon tulee mukaan jossain muodoissa myös Tampereen meditaatioihin, joissa nyt on menossa chakra-sarja, sydämestä alaspäin seuraavilla kerroilla.

Turun luonnonhenkikurssi viime lauantaina oli hyvin miellyttävä ja antoisa, jopa itsellenikin. Erityisen miellyttävää oli että paikalla oli myös puutarha-alan ja -suunnittelun ammattilaisia. Kun luonnonhenkien ymmärrys yltää myös niille, jotka ammatikseen ovat tekemisissä luonnon, kasvien ja viljelyn kanssa, asiat menevät eteenpäin juurevasti.

Kurssi alkoi heti voimakkaasti. Muutamien alkulauseiden jälkeen tuli johdatus tehdä aivan pieni asia meditatiivisesti, ja niinpä en laittanut edes nauhoitusta päälle, mutta niinpä meditaatio silti jatkui oikein suurella voimalla, paljon oli henkisen puolen ystäviä ja ohjaajia paikalla.

Meditaatio ohjautuikin nopeasti meidän jokaisen sisäisen Päivänsäteen ja Menninkäisen aktivoimiseen. Tämä tieto on alunperin Marko Pocagnikilta. Meillä on siis kaikilla ihon sisäpuolella asuva rakennusmestari, työnjohtaja joka huolehtii kaikesta mitä kehossa tapahtuu. Tämä 'menninkäinen' on kuitenkin usein poissa paikaltaan, ja häntä me palautimme kohdalleen ensimmäisessä meditaatiossa.

Loppumeditaatiossa sitten palautimme vastaavasti kaunista ja valoisaa, neitomaista tai keijumaista olentoa, joka asuu hieman ihon ulkopuolisessa sfäärissä.

Nämä Päivänsäde ja Menninkäinen, Kaunotar ja Kulkuri tai Pessi ja Illusia esiintyvät monissa lauluissa, saduissa ja tarinoissa, ja kertovat siis siitä mitä meissä itsessämme on ja tapahtuu. Ensimmäistä kertaa tässä meditaatiossa tapahtui, että Menninkäinen alkoi suorastaan vahvistua ja valaistua, loistaa voimallisesti. Sen myötä tuli myös vihkimys luonnonhenkien siunaamiseksi kaikkialla missä kuljemme.

Tähän vahvistusosaan kuului myös varoitus. Kaikille mukanaolijoille annettiin myös mahdollisuus vielä peräytyä, sillä tuon vihkimyksen tai vahvistuksen ottaminen vastaan merkitsee, että kaikki mitä puhumme ja sanomme, ilmaisemme, alkaa vaikuttaa yhä voimakkaammin.

Normaalitilassa nykyihmisellä sisäiset rattaat ja hammaspyörät eivät vertauskuvallisesti ole kytkettyinä toisiinsa, ja se antaa mahdollisuuden nurista ja valitella ilman että siitä on heti suurempaa ongelmaa. Mutta kun vahvistuksessa eri hihnapyörät kytkeytyvät toisiinsa, se merkitsee, että on syytä olla entistä huolellisempi sen suhteen mitä ajatuksillaan ja etenkin puheellaan lähtee luomaan.

Ja nopeasti meni päivä. Luonnonhenkien maailma on niin ihmeellisen laaja, rikas ja monimuotoinen, antoisuudesta puhumattakaan, että todella tuntee olevansa mukana ihmeellisessä runsaudesta heistä puhuessaan.

Seuraava luonnonhenkipäivä onkin sitten Tampereella 7. kesäkuuta.

Vanha henkinen, tai new age -kommunikaatiotekniikka on kommunikaatiokanavan luominen sydämestä sydämeen. Tätä me harjoittelemme kursseilla, mutta tässä se yksinkertaisessa muistimuodossa:

1. Missä oletkin, siirry sisäisesti hieman meditatiivisempaan tilaan.

2. Kuvittele yllenne teidän molempien väliin loistava, kaunis henkinen aurinko.

3. Vedä tästä auringosta valonsäde teidän kummankin sydämeen, hänen sydämeensä ja sinun sydämeesi. Anna tämän säteen kulkea päälaen kruunuchakrasi kautta ja salli sen alas tullessaan koskettaa vielä otsakeskusta ja sydänkeskusta.

4. Luo valokanava teidän sydämienne väliin, ja anna sitten henkisen auringon valon kiertää tässä kultavalokolmiossa molempiin suuntiin, puhdistaen ja keventäen.

5. Anna tämän valokanavan tulla niin avaraksi, että kummankin tahtoma informaatio mahtuu kulkemaan siitä läpi. Jos havaitset kanavassa mutkia, kolhuja, tukoksia tai muita vaurioita, käytä mielikuvitustasi ja poista ne.

6. Poista kommunikaatiokanavasta kaikki kolmansien ihmisten ja kollektiiviset energiat ja vaikutukset.

7. Vedä sydämen alapuolisista chakroista kaikki vaikutuskanavat ylöspäin vähintään tällä sydänkeskustasolle.

8. Voit käyttää tätä harjoitusta kaikissa tilanteissa, mutta muista että se on vain apuväline. Kaikkein tärkeintä on oma herkkyytesi, myötätuntosi, tahto olla rakkaus, tahtosi kokea toinen ihminen rakkautena, ja anteeksiantaminen sekä itsellesi että toisille niin, että jokainen kommunikaatiotilanne on aina uusi ja kauniin viaton.

9. Voit tarvittaessa luoda myös kolmioviuhkan useiden ihmisten sydämiin. Tämä on hyvin käyttökelpoista kun joudut paikkaan jossa on suurempi määrä ihmisiä ja tunnet olosi arveluttavaksi.

10. Anna tämä kaikki vapaana lahjana, itsellesi ja muille. Niin kauan kuin et yritä vaikuttaa toisiin ihmisiin ja heidän käyttäytymiseensä tämä harjoitus on mielestäni sallittu ja turvallinen. Se antaa jokaiselle mukanaolijalle lisää myönteisiä mahdollisuuksia, mutta ei pakota.

Vapunaaton tanssit olivat tapahtuivat Tanhuhovissa, kuten niin monet muutkin juhlapyhien tanssit. Tanhussa on hyvä parketti ja hyvää tilaa. Kahdestaan kun tanssii, niin suuresta tungoksesta ei ole niin väliä. Tanhussa on hyvä valita myös missä tanssii. Jos toinen orkesteri ei suuresti miellytä, voi aina sen setin ajan tanssia karaokepuolella, jossa kaikilla kappaleilla on hyvät orkesteritaustat. Tällä kertaa meidän makuumme laadukkaammasta musiikista vastasi Teuvo Oinas.

Vapun ulkoiluretki suuntautui Tammisaaren Ramsholmeniin. Mitä upein paikka. Ensin auto satamarantaan, kävely kaupungin kauniita rantoja Ramsholmeniin, jossa oli vallan valtavat valkovuokkolehdot, siis valtavat. Koskaan aiemmin en muista nähneeni noin mahtavia ketoja aivan valkoisena!

Muitakin mielenkiintoisia kasveja ilmentyi, mutta nuo keväiset lehtokasvit eivät ole kovin hyvässä muistissa, eikä eilen illallakaan ehditty selvittää niiden nimiä, jotka jotenkuten jäivät muistiin.

Mielenkiintoinen asetelma oli kannonhaarukassa kukkiva ketunleipärypäs. Näin aikaisin keväällä.

Puita emme halailleen, mutta nojailimme niihin sen sijaan. Olemme näköjään molemmat, Sinikka ja minä, tulleet puiden energioille aikojen myötä herkemmiksi, ja nyt jokaisen puun omalaatuiset virtaukset ja energiat olivat selvästi havaittavissa. Myös se mihin kohtaan omaa kehoa ne ensiksi vaikuttivat, ja mihin sitten.

Lehtipuissa ja havupuissa on selvä yleisero, mutta kaikilla samankin lajin puilla on selvästi oma laatunsa.

Puihin nojailu on halpaa lystiä, ja hyvin parantavaa. Sitä parantavammalta se tuntuu, mitä selvemmin itse energioita aistii, mutta todella kannattaa puihin nojailla vaikka ei mitään kummempia tuntisikaan.

Ja jos ei kehtaa puuta halata, ja reppu taas painaa selän puolelta, niin kyllä puun voiman tuntee ja sen yhteyteen pääsee, vaikka siihen nojaisi vain olkapäälläänkin. Tietenkin silloin tunne jää hieman toispuoliseksi, mutta hyvä tietää että se niinkin onnistuu, sillä kummasti ihmisellä saattaa olla metsäretkelläkin niin kiire, ettei aina ehdi reppua selästään laskea - kun toiset jo menevät edellä tai päämäärä häämöttää mielessä.

Ehkäpä huomenna olisi aikaa aloittaa Webshotiin uusi kansio, Suomi 2008. Siihen tulisi tähän saakka kuukauden takaisia kuvia Iin Haminasta ja näitä Ramsholmenin kevätkukkia. Erityisenä aiheena tällä kertaa myös miten valkeat ja keltaiset kukat piirtyvät kauniisti suurten jalojen lehtipuiden runkoja vasten. Hyvin kaunista.

- Uusia tunnistettuja kasveja mukulaleinikki ja pystykiurunkannus.

Ystävyys on ihmeellinen asia. Joillekin lujat ystävyyssuhteet ovat luonnollinen asia. Itselläni - siitä huolimatta että kovasti haluan ystävyyttä - käytännön ystävyyssuhteet helposti liukuvat joillekin henkisemmille ja vähemmän konkreettisille tasoille. Se ei tarkoita etten kokisi monia läheisiä ihmisiä ystäviksi, ei sekään etten mahdollisesti ole muutamaan kuukauteen tai vuoteen ottanut yhteyttä, huh.

Suhtauduin Facebookiinkin (www.facebook.com) ja vastaaviin kovin epäilevästi. Kun kuitenkin muutamalta urhoolliselta ystäviltä sain kutsun tulla mukaan, ja sitten lopulta kirjauduin siihen, niin nyt huomasin että netin kautta tapahtuva ystävyysverkosto on hieno juttu, hyvä asia. Ainakin minulla se saa kokemaan ystävyyden paljon konkreettisemmin kuin aikaisemmin.

Puhtaasti energiakannalta se että vahvistaa ystävyyssuhteen kirjoittamalla, tai vain klikkaamalla tietokoneessa, ja saamalla ystävän kuvan ruudelle, se aivan selvästi vahvistaa omaa läsnäolon tuntua ja hyviä maadoittavia energioita.

Lehdistä olen lukenut, että suurin facebook-innostus olisi mennyt jo ohi. Voihan olla että nuorempien piirissä saattaa niin ollakin, mutta vähän vanhemmille ja ehkä monille henkisesti suuntautuneille facebook-ajatus on vielä uusi ja vähän outo. Mutta suosittelen lämpimästi: mukaan vain!

Siinä todella näyttää tapahtuvan niin - vaikka olen vasta aivan alussa - että alkaa elää läheisemmin tiedostaen kirjautuneen ystäväpiirin kanssa, ja jopa sellaisten jotka eivät ole facebookissa mukana.

Aluksi sivujen tekniikka saattaa tuntua hieman hämmentävältä, mutta mitäpä tuosta. Oppii sen pian hallitsemaan. Ja kun jonkin aikaa ihmettelee, ja käy mielessään ystäviä ja mahdollisia ystäviä läpi, niin vaikuttavia kokemuksia on luvassa!

Tervetuloa.

...Hänen tietoisuutensa kasvoi yhä enemmän, kunnes tuli hetki - kuoleman ja uuden syntymän välillä - jolloin hänelle ilmestyi se olento, joka oikeastaan vasta antoi hänen elämälleen oikean sisällön, jota kohtaan hänellä oli tunne: tuosta minä olen tullut, tuohon minä kuulun.

Tuohon ikivanhaan aikaan siinä oli sama olento, joka sitten ilmestyi maan päälle, inkarnoituneena, Kristuksena. Vanhan Lemurian aikaan ei ihminen tosin nähnyt Kristuksta fyysisessä ruumiissa, mutta hän näki hänet kuoleman ja uuden syntymän välisen ajan puolivälissä, ja niin hän tuli osalliseksi Kristuksesta, hän tunsi hänet henkisessä maailmassa.

Ja yhä lähemmäs tuli aika, jolloin ihmisen tietoisuus fyysisessä maailmassa yhä enemmän kasvoi. Tiedämme että täysi tietoisuus tuli vasta Atlantiksen ajan puolivälissä, mutta tietoisuus lisääntyi asteettain.

Mitä tietoisemmaksi ihminen tuli fyysisessä maailmassa, mitä enemmän minän alkuaihetta hänellä oli aineellisessa maailmassa, sitä vähemmän hänen tietoisuutensa kuoleman jälkeen kohosi korkeampiin maailmoihin.

Ensimmäiseksi katosi kyky kohota Kristuksen näkemiseen, ihminen näki enää vain enkeleitä ja arkkienkeleitä, ja myöhemmin hän ei Atlantiksessa nähnyt enää enkeleitäkään eikä arkkienkeleitä.

Ainoastaan edistyneille suotiin tämä näkeminen. Vain vanhassa hämärän tietoisuuden tilassa ihminen normaalisti näki enkeleitä, ja kristinuskon mielessä onkin kyse enkeleiden muistamisesta, kun kreikkalaiset puhuivat Zeuksesta ja germaanit Wotanista jumalanaan.

Olemme puhuneet siitä, kuinka ihminen Atlantiksen aikaan oli myös nukkuessaan jumalten toveri, mutta ennen kaikkea näin oli kuoleman ja uuden syntymän välisenä aikana. Siinä oli kyse enkeleistä, ja korkeintaan arkkienkeleistä. Vain jos ihminen oli valmistautunut tässä elämässä hyviä tekoja tekemällä, niin Kristukselle alamaiset olennot eräällä tapaa välittivät hänelle Kristuksen näkemisen. Mutta vielä ihminen hänet tunsi, Kristuksen, ikään kuin enkelien ja arkkienkelien tekojen lävitse.

Niin kuin valo tunkeutuu värillisen lasin läpi värjäytyneenä, mutta kuitenkin näkyy, samoin näkyi Kristuksen hahmo vähitellen heikentyen. Siinä oli kyse juuri auringon hengestä, joka ilmestyi yhä heikkenevällä voimalla. Siksi voima heikkeni, kun ihminen etääntyi yhä enemmän maailman toiselle puolelle, fyysiselle puolelle, ja oppi sitä rakastamaan.

- Rudolf Steiner: Maailma, maa ja ihminen. Stuttgart 14.8.1908.