Tänään iltapäivälle Minä Olen messuilla esitelmä ja johdettu meditaatio, Herääminen Kristus-tietoisuuteen. Olen kiitollinen siitä Marjo-Kaisu Minä Olen -lehden päätoimittajana ehdotti minulle tuota aihetta. Nyt Marjo-Kaisu on ymmärtääkseni jo jättänyt lehden toimitustyön ja siirtyy uusiin haasteisiin, kuten sanotaan.

Kristus-tietoisuus on ehkä ohut ilmaus. Se mitä viime kuukausina olen alkanut kokea, on paremminkin ajatuselämys Kristuksesta, elämyksellinen oivallus.

Kristus-rakkaus on selkeä käsite, ja voi puhua myös Kristus-impulssista, kuten Steiner teki. Sen teologi Osmo Tiililä koki loukkaavaksi, ja voin kyllä ymmärtää miksi. Olen vuosikymmeniä joutunut eri yhteyksissä tutkimaan tapoja joilla ihmiset vastustavat jotakin näkemystä.

Yksi näitä perusprosesseja on sellainen, että luodaan vastustettavasta asiasta sellainen oma käsitys tai mielikuva, joka ei ole totta, ja sitten vastustetaan sitä, siis tätä omaa virheellistä näkemystä.

Vastakkainen prosessi tälle on se, että jos kohtaa jotain mitä ei ymmärrä, niin ajattelee että jos tuollainen asia olisi olemassa, niin miten sen tulisi toimia voidakseen olla totta. Ja näin ajatellessamme me nähdäksemme yleensä osumme ihmeellisellä tavalla oikeaan.

Ja syykin siihen on selvä. Me olemme samaa henkistä alkuperää kuin ajatukset, tunteet, luonto... me olemme alkuperämme kautta yhtä kaiken kanssa. Ja näin palaamalla tuohon alkuperään tai vaikkapa vain esimerkiksi moraaliseen ajatukseen jostain asiasta, me voimme saada siihen yhteyden.

Tässä maailmassa on rakenteita, jotka kantavat muistoa menneisyyden tapahtumista, mutta korkein yhteinen meidän tai minun ja kaikkien muiden välillä on Kristus. Melko helposti voi mielestäni ajatella hänen välttämättömyytensä, se että on välttämätöntä että tässä meidän maailmassamme täytyy olla olento, joka kantaa itsessään kaiken yhtenäisyyttä ja kokonaisuutta.

Olento, joka on samalla kertaa menneisyys ja tulevaisuus, alfa ja omega. Isän käsitteen kautta voimme tosin kokea yhteisen menneisyyden, mutta se jättää ihmisen kuitenkin melko yksin. Poika on jotain, mikä muuntaa Isän olevaisuuden läsnäoloksi, muuntaa Vanhan testamentin Uudeksi testamentiksi. Muuntaa vanhan tarpeen selittää jumalaa ja hänen tarkoituksiaan uudeksi ilmoitukseksi, evankeliumiksi eli ilosanomaksi: tämä henkinen olemus on meidän kanssamme täällä, nyt, hän on se luovuus minussa, joka kantaa yhteyttä kokonaisuuteen, joka muistaa menneisyyden ja suuntaa kohti koko ihmiskunnan yhteistä tulevaisuutta, yhteistä koko Maan ja aurinkokunnan kanssa. Ja ehkä enemmänkin, mutta vähintään koko aurinkokunnan kanssa.

Yhteytemme Maan kehityksen ja tulevaisuuden kanssa on tavallaan jo itsestään selvä. Mutta jos laajennamme näkökulmaa, se tulee vielä selvemmäksi: meidän kehityksemme on yhtä Maan kehityksen kanssa, Maan kehitys on yhtä koko aurinkokuntamme kanssa, ja aurinkokuntamme kehitys on yhtä koko galaksimme, Linnunradan kanssa - ja niin edelleen, meidän kehityksemme on yhtä koko kaikkeuden kanssa, kaikkeuden koko sykkeen kanssa.

Mutta mielestäni Kristuksen todellisuuden ymmärtäminen on täysin mahdotonta, jos ajattelee hänet olentona, joka on yhteydessä johonkin sellaiseen uskontoon, joka rajoittaa hänen kilpailemaan toisten uskontojen kanssa. Se on täysi mahdottomuus.

Tai ehkä sittenkin voi olla mahdollista kokea Kristuksen läsnäolo tai ainakin heijastus fyysisen ruumiin kautta, elämänruumiin voimaluonnossa tai astraaliruumiin ajatusten tai tunteiden kautta, ja silloin, ellei ole jo vapautunut itsekkyydestä, hänet voi mahdollisesti kokea oman itsekkyytensä kautta.

Mutta se ei ole Kristuksen varsinainen ja korkein olemus meidän ihmisten kannalta, sellainen joka on meidän saavutettavissamme. Se on minuus-kokemus. Graal on meissä se, joka ottaa vastaan Kristuksen henkisen valon tai rakkauden tai tietoisuuden meidän minässämme, meidän varsinaisessa uuden henkisyytemme keskuksessa. Se on varsinainen Johanneksen evankeliumi meissä.

Tuo taso on se joka tukee ihmisen yksilöllisyyden arvoa ja lahjoittaa hänelle minuuden henkisen kokemuksen, kokemuksen joka ei olekaan enää vanha maailman kokemusten kautta syntynyt ego, vaan kokonaan uusi ja herkkä sisäinen liekki, joka vasta nyt alkaa astua maailmaan.

Uskontoja olemme tarvinneet tiellä tähän henkiseen minäkokemukseen, mutta kun se on saatu, emme enää itse tarvitse uskontoa - vaikka meissä itsessämme voi toki olla uskonto, uusi uskonnot ylittävä uskonto, mutta se on meissä sopusoinnussa kaiken muun kanssa: tietämisen, luomisen, rakkauden, tutkimisen, innon ja ilon.

JYVÄSKYLÄ JA MIKKELI

Oli oikeastaan tarkoitus kertoa Jyväskylän ja Mikkelin illoista. Molemmissa oli hyvin kaunis tunnelma, odottava, kumpikin hyvin kauniiden naisellisten energioiden ilta. Etenkin Jyväskylässä upea hoivaavien energioiden tuntemus.

Kristuksen läsnäolon myös sellaiseksi sisäiseksi läsnäoloksi ja varmuudeksi, joka antaa mahdollisuuden kokea hyvin herkkiä tunnelmia tai energiaoita objektiivisella tavalla, siis ilman että herkkyys tai rakastettavuus tai hoivaavuus tuntuisi jotenkin imelältä, sitovalta, epämieluisalta, vaan valoisasti ja kauniisti juuri sellaiselta kuin se on.

Kun tällainen kokemistapa yleistyy, se antaa mahdollisuuden (universaalin) naisellisuuden kokemiseen vapaalla ja luovalla tavalla, ilman että naisellisuus ja naiselliset ominaisuudet tuntuisivat jotenkin alistavilta tai alentavilta, tai sellaisilta jotka vähentävät voimaa kulttuurissamme, jossa voima liittyy vielä niin vahvasti miehisiin ominaisuuksiin.

Ja luonnollisesti tämä uusi tapa kokea naiselliset energiat on mahdollinen myös miehille, ja tarpeellinen myös miehille, vaikka on myös eroa siinä miten nuo energiat ankkuroituvat kehollisuuden eri tasoihin.

Jyväskylässä siis aiheena oli mestari Kuthumin 5. ulottuvuuden sydänmeditaatio ja Mikkelissä myös Kuthumin Venus-vihkimys, jossa käytiin läpi jumalattaren eri ilmenemimuotoja.

Yksinkertaisesti sanottuna, meidän kirkolliset toimituksemme ovat nykyiseltä sisäiseltä luonteeltaan miehisiä. Nyt olemme niin vahvistuneet tuossa miehisyyden yksilöllistävässä energiassa, että meidän on jälleen mahdollista  alkaa kokea ja vihkiä tai henkisesti lujittaa kasvuamme ja kehitystämme myös naisellisten tai jumalatar-ominaisuuksien kautta. Se oli Venus-vihkimyksen yksi keskeisiä sanomia.