1279946.jpg

Sinikka on laittanut tähän läppäriinsä, jolla nyt kirjoitan, taustakuvaksi Tarsarannan talon kuvan Sinetästä.

Lukioikäisenä perheen autoretkellä pysähdyimme tämän upean taloryhmän kohdalle ja ehdin piirtää siitä lyijykynällä kuvan, joka nykyisinkin on seinälläni.

Ensimmäisellä pohjoisen meditaatioiltakierroksellamme Sinikan kanssa - syksyllä 2006 - yövyimme tuolla seudulla, ja aamulla halusin lähteä katsomaan josko tuo paikka vielä löytyisi. Löytyi, mutta paikkakuntalaisten apua tarvittiin, sillä taloryhmä ei ole enää tieltä katsottuna avoimen pellon takana, vaan välillä on runsas pusikkovyöhyke.

Talo oli jo jätetty tyhjäksi, pihapiiristä olivat hienosti rytmittyneet ulkorakennukset lähes täysin hävinneet ja piha oli umpeen kasvanutta heinikkoa. Ovet olivat poissa ja sisälle kyllä pääsi katsomaan. Jostain syystä tämän jo näin rappioituneen talon sisustakin teki minuun suuren vaikutuksen.

Ympäristökeskuksen raportista selviää että Tarsarannan talo rakennettiin alunperin 1782 Sinetän sahanhoitajan asunnoksi. Saha oli ensimmäinen Kemijoen alueella.

Paikkakuntalaisten mukaan talo oli asuttu vielä 1980-luvulla. Pirtti oli lisätty rakennuksen päätyyn 1904 ja lähes kai ainoana tuo talo säästyi saksalaisten hävitykseltä sodan loppuselvittelyissä. Selvityksen mukaan piharakannuksia on ollut aikoinaan seitsemän.

Nyt jäi vain kiinnostamaan mitä tarsaranta merkitsee. Meille etelän asujille koko sana tarsa oli tuolloin tuntematon, ja 'tarsarantaa' oli vaikea hahmottaa. Sitten mieleen muistui sukunimi Tarsala, ja googlettamalla Tarsaranta löytyy sukunimenä.

Nimi Tarsa näyttää olevan käytössä miesten ja naistenkin etunimenä sekä sukunimenä.

Googlettamalla ei kuitenkaan löydy sanan tarsa merkitystä, ja jostain syystä en ole koskaan tullut hankkineeksi myöskään sellaista sanakirjaa josta tuo löytyisi. Joten, jos tiedät jotain sanan tarsa merkityksestä, olen kiitollinen jos kommentoit.