Eilen illalla Tanhuhovissa tanssimassa Sinikan kanssa. Sehän sijaitsee Lohjan seudulla, Lohjanharjulla, ilman sen kummempia maisemia. Matka sujui mukavasti. ensimmäistä kertaa kesärenkailla Helsingin ulkopuolella.

Astuimme saliin noin 15 minuuttia kahdeksan jälkeen. Hieno tango oli juuri päättynyt jättäessämme päällysvaatteita, ja kun astuimme saliin, nopea foksi oli juuri menossa. Niin nopea, että juuri matkalta tulleena ei päässytkään heti vauhtiin, vaan oli pakko keskeyttää ja ottaa pieni tauko.

Myös se saattoi vaikuttaa, että kotona oli harjoiteltu hetki argentiinalaista tangoa uudella tempolla, rauhallisemmalla ja lyhyemmillä askelilla. Mehän kävimme muutama vuosi sitten pari talvea 'arkkutangoharjoituksissakin', mutta ei siitä mitään tullut. Opetus oli liian kuviopainotteista, ja ainakaan minä en opetuksen lomasta koskaan löytänyt sitä tyyliä, jolla argentiinalaista olisi oikeasti voinut tanssia.

Muutama päivä sitten löytyi kuitenkin netistä videoklippi, jossa oli juuri sellaista argentiinalaista, jonka koin omakseni  ja sitä siis harjoittelimme, ja saattaa olla että 'hitaus' vaikutti vielä kehoissa - tai aivan erityyppinen energiavirtaus.

Illan pääorkesteri oli siis Korsuorkesteri. Pojan ovat pukeutuneet viime sotien sotilasasuihin, vaikka se ei ole pääasia, vaan se että he soittavat vanhempaa tanssimusiikkia, ja erinomaisen tarkasti. Kaikki soinnit ovat juuri paikallaan, ja se on minulle kovin tärkeää.

Korsuorkesteri ei tee sitä mitä niin monet tanssiorkesterit nykyään: laulun tai melodian taustalla jumputtaa voimakas kovaääninen yksinkertainen tahditus, joka ainakaan minulle ja Sinikalle ei sovi, vaikka - ikäväkseni - olen huomannut, että tuo jumputus kutsuu kyllä lattialle monia muita.

Kun yhä enemmän tanssi suoraan musiikin mukaan, enemmän kuin tanssilajin, musiikin laadusta tulee entistä tärkeämpää. Ellei musiikki ole aivan paikallaan, tanssista tulee silloin vaikeaa. Ja kun tanssista tulee hankalampaa, on helppo lähteä tauolla vaikka kesken kappaleen, kun oman parinsa kanssa tanssii. - Niille jotka hakevat aina uuden parin, se ei tietenkään ole mahdollista.

Tanssimme siis Korsuorkesterin tahtiin hienoja vanhoja tanssikappaleita ja iskelmiä, hyvin soitettuina, ja toisen orkesterin soiton aikana istuimme karaokesalissa tauolla. Kummaltakaan meistä ei laulu suju, mutta karaokepuolella on mukava istua ja tanssia silloin tällöin väljällä vaikka pienellä karaokepuolen lavalla.

Karaokessa on se hyvä puoli että musiikkitaustat ovat pääosin studio-orkestereiden soittamia, ja niissä ovat kaikki elementit paikoillaan. Helppo tanssia.

Huvittava puoli monilla orkestereilla nykyään on, että solisti saattaa sanoa että nyt sitten tulee hidasta. Ja toden totta, melodiakaari kyllä kulkee yli useammankin tahdin, mutta kun rumpali jyskyttää monotonisesti jokaisen tahdin yli muiden soittimien ja laulun, ei tuosta melodian hitaudesta ole mitään iloa. Sama jumps-jumps-biitti siellä taustalla on kuitenkin.

No, lisää tansseista myöhemmin. Me tanssimme sen verran intensiivisesti, että koko iltaa ei koskaan jaksa ollakaan, ja nytkin lähto tuli jo ennen yhtätoista. Ja nyt aamulla jalat ja keho tuntuvat jossain määrin kipeiltä. Ihmeellistä miten paljon pienet muutokset tanssityylissä vaikuttavat lihastyöskentelyyn.

Usein tanssikeskustelun palstoilla korostetaan että jatkuva tanssiminen saman parin kanssa köyhdyttää tanssityyliä. Meillä ei ainakaan ole niin käynyt. Aina yritetään jotain uutta.