Deneb-meditaatio eilen illalla oli mahtava. Deneb on Joutsenen kirkkain tähti, suurin piirtein vastakkaisella puolella taivasta Pohjantähden suhteen kuin Otava.

Deneb on myös yllättävä. Kun se kykenee reagoimaan niin suoraan jokaiseen, joka siihen ottaa yhteyttä, ja ymmärtämään jokaisen syvimmät henkiset teemat, sen liikkumatila on suuri ja ennakoimaton. Ja silti niin tosi.

Meditaatiosta tuli elämään uudistumisen ja Kristus-meditaatio. Miten nollapisteen tai Neulansilmän kautta kuljetaan uuteen. Tällaisia aikoja elämässä tulee, ja ne ovat varsinaisia Kristuksen kohtaamisen hetkiä, ainakin silloin kun sen mahdollisuuden itselleen antaa.

Nollapisteen lähestyminen saattaa tuntua ahdinkoon joutumiselta. Kaikki vähenee ja hupenee ympäriltä. Mutta se voi olla myös vapaaehtoinen tie, kulkea yhä selkeämmin ja selkeämmin siihen mikä on juuri omaa. Ja kun pääsee ahtaan paikan läpi, huomaa että täällä on muitakin, täällä aukeaa uusi maailma, täällä avautuvat uudet mahdollisuudet.

Fiksuinta on luonnollisesti kulkea tuo tie vapaaehtoisesti, tehdä juuri sitä ja siten minkä itse kokee oikeaksi. Vaikka pelottaisikin. Mutta voi myös luottaa siihen, että vaikka vapaaehtoisesti ei tuota neulansilmän tietä uskaltaisikaan kulkea, elämä kyllä joskus siihen johdattaa, antaa mahdollisuuden löytää oman itsensä ja uudet mahdollisuudet, elämän uusiutumisen.

Deneb-meditaatio oli myös hyvin voimistava. Ihmeellistä Denebin vaikutuksessa on myös se, että sen vaikutus ulottuu hienoimmalta henkiseltä tasolta aina fyysisen kehon tasolle saakka.

Nyt muutamana viime kertana olen onnistunut äänittämään meditaatiot, ja ne ovat jo tietokoneella saakka. Uskon että aivan pian saan CD-kopiot näistä meditaatioista tehdyksi, ja myyntiin, ja silloin ne muiden tavoitettaviksi, muidenkin kuin niiden joilla on mahdollisuus olla fyysisesti mukana.

Sillä voi olla merkittävä vaikutus. Samankaltainen kuin kaukohoidoissa. Ennen kaukohoitojen aloittamista noin kuukausi sitten en ollut oivaltanutkaan miten tärkeitä ne ovat. Hoitoja ei ole kaikkien saatavilla, ja monille voi olla mahdotonta saada sopivaa vapaata aikaa. Monet ovat pyytäneet hoitoja myös läheisilleen. Voi olla mahdollista saada jokin pulassa oleva lähimmäinen suostumaan ottamaan vastaan kaukohoitoa, vaikka hän ei mitenkään olisi valmis lähtemään itse hoidettavaksi.

Samoin voi olla monenlaisia muista tilanteita joissa pian saatavasta kaukohoidosta on suuri apu. Ja uskon että meditaatio-cd:t voivat olla samankaltainen tuki monille.